Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Elämänkerta workshop

22-09-2018 klo 12:00 - 14:00

10€ – 15€

Miltä aika tuntuu? Miksi joskus on aika hypätä uuteen ja toisinaan siivota urakalla vanhaa? Milloin on aika ajatella ja kokea asioita kuin nuori, entä milloin tunne on kuin vanhuksella, vaikka ikää olisi vasta 35 vuotta? Elämäkerta-workshopissa teemme aikamatkoja omaan historiaamme ja pohdimme ajan solmukohtia astrologian keinoin. Workshop on yhdistelmä luentoa ja työpajatyöskentelyä, jossa omat kartat ovat avainasemassa.

Työpajan pitää Maarit Laurento. Ota oma karttasi mukaan ja lähetä halutessasi syntymätietosi myös Maaritille (maarit.laurento@astrobar.fi). Niitä käytetään materiaaleina ja esimerkkeinä esityksessä.

Maarit Laurento aloitti astrologian harrastuksen 1980-luvun alussa. Tiivimmin hän perehtyi astrologiaan 1990-luvun alussa, jolloin hän opiskeli sitä oma-aloitteisesti, SAS:n kursseilla kuin ulkomaillakin. Enlannissa hän suoritti Faculty of Astrological Studies Certificate-tutkinnon sekä Suomessa SAS:n Diplomin.

Astrologian ammattilaiseksi Maarit ryhtyi keväällä 1997, kun Astro Bar Productions perustettiin Helsinkiin. Sitä seurasi yritysastrologiaan erikoistunut Equinox Consulting 1998, ja kesällä 2003 hän perusti miehensä kanssa astrologisen kesäkahvilan ja horoskooppipuisto Huvila Härän Somerolle.  Lisäksi Maarit on ollut perustamassa Suomen Ammattiastrologit ry:tä kesällä 2000, ja toiminut sen puheenjohtajana 11 vuoden ajan sekä hän kuului myös kansainvälisen yritysastrologijärjestön ISBA:n (The International Society of Business Astrologers) hallitukseen kymmenen vuotta.

Maarit Laurento kertoo, että astrologiassa 1980-luvun alusta lähtien eniten kiehtonut ajan käsite: “Erityisesti miten voimme parhaiten ymmärtää sitä, että koemme saman kalenteriajan eri tavoin, vaikka olisimme samoista lähtökohdista kotoisin.”

Maarit Laurento on kirjoittanut astrologiasta viisi kirjaa ja on kehittänyt tiimikoulutukseen aikavalmennustekniikan Time Coaching. Tällä hetkellä hän toimii kahdessa ammatissa: Astrologian lisäksi luokanopettajana, nyt Somerolla, kaksi viime vuotta Qatarissa, uudessa pioneerikoulussa Qatar-Finland International Schoolissa Dohassa.

Tarkemmat tiedot

Päivämäärä:
22-09-2018
Aika:
12:00 - 14:00
Hinta:
10€ – 15€

Tapahtumapaikka

Avartuva ihmiskuva ry
Uudenmaankatu 33
Helsinki, 00120 Suomi
+ Google Map

Järjestäjä

Suomen Astrologinen Seura ry
Puhelin:
+358442412023
Sähköposti:
sas.hallitus@gmail.com
Kotisivu:
http://www.suomenastrologinenseura.fi/
error: Content is protected !!