Astrologinen tarina 2020 -kilpailu

H5: “Perhonen”

Haluaisin jakaa muutamia asioita, joita kaukainen Pluto on tuonut elämääni viimeisten 7 vuoden aikana. Nämä tapahtumat ovat ratkaisevalla tavalla muuttaneet elämäni suuntaa ja kaikin tavoin positiivisesti! Radixillani Pluto tekee toisesta huoneesta sekstiilin 12:sta huoneen leijonassa olevaan aurinkoon ja semisekstiilin kolmannen huoneen jousimies marsiin. Vuonna 2014 pluto transistoi radixini hallitsijaa, merkuriusta tekemällä siihen kolmiota muuttaen tapaani ajatella monesta asiasta. Olin edellisenä syksynä lähtenyt yllättäen pitkän työhistorian jälkeen opiskelemaan ja koen, että täysin uuden asian opiskelu oli heräte muutokseen myös hyvin kokonaisvaltaisella tasolla. Pluto teki kaksi ohitusta n. 9 kk:n aikana ja lähes päivälleen toisen ohituksen jälkeen syksyllä 2014 yllättävien tapahtumien seurauksena tein äkkipäätöksen raitistumisesta. Olin haaveillut siitä kauan, mutta en tiedä kuinka tosissani uskoin, että todella pystyisin sen tekemään. Päätöksen tehtyäni koin valtavaa helpotusta ja tunsin ne voimat, jotka työnsivät minua kohti uutta elämää. Kului muutama vuosi, joiden aikana sisäinen maailma muuttui raitistumisen myötä ja kesällä 2017 Pluto palasi taas auttamaan minua hieman ankeana aikana. Elämässäni ei ollut tuolloin tavallaan mikään vialla, mutta toimimattomia ja paikoilleen jähmettyneitä rakenteita oli ehtinyt muodostua senkin edestä. Elokuussa 2017 Pluto teki kolmiota askendenttiini, jossa radixilla karttani hallitsija merkurius tekee yhtymän venukseen. Tuon kesän alussa olin aloittanut uudessa työssä ja tunsin itseni todella energiseksi ja määrätietoiseksi sekä itsevarmaksi, vaikka uusi työ oli hyvin erilainen.

Kesällä 2018 pluto teki kolmiotransiittia askendenttiin ja se ikään kuin herätti minut pitkästä horroksesta takaisin elämään. Sain kuitenkin vielä jotain enemmän, sillä alkuvuodesta 2018 pluto teki ensimmäisen transiittinsa kolmioiden kuuta. Lähellä kyseistä transiittia koin eräänä yönä voimakkaan, selittämättömän tunteen siitä, että rakkaus voisi vielä tulla elämääni. Olin monta vuotta ollut aivan turta ja ajatellut, etten enää voisi tai haluaisi kokea mitään sellaista. Elokuussa 2018 toisen transiitin tapahduttua rakastuin täysin yllättäen ja päättömästi ihmiseen, johon koin hyvin syvällistä ja intohimoista yhteyttä. Tunne välillämme oli juuri niin kaunis, kuin pluto/kuu voi hienoimmillaan olla. Löysin astrologian vasta vuotta myöhemmin ja havaitsin pluton olevan vahva tekijä myös yhteiskartoillamme. Rakastuminen muuttui hyvin syväksi ja omistautuvaksi rakkaudeksi ja se on ravisuttanut meidän molempien elämää hyvin intensiivisellä tavalla. Synastriassamme on mm. kaunis pluto/venusyhteys….

error: Content is protected !!